Tuttavani kertoi minulle, että hänen lapsuusvuosinaan perheellä oli bassetti. Hänen isänsä neuvoi: “Siinä vaiheessa, kun sinulla on oma perhe, sinun tulisi hankkia bassetti. Se on siitä hyvä, että kun tulet rankan työpäivän jälkeen kotiin, koirasi on aina sen näköinen kuin sillä olisi enemmän ongelmia kuin sinulla.” -J.K.

Koska tuo sääkin on täällä vielä erinomainen ja takana on loistava ryhmäytysleiri, en minäkään jaksa murehtia turhia. Tänään kyllä lähden ajamaan kotiakohti ihanaisen koirani luo (ei, se ei ole bassetti), kun huomiseksi on luvattu vesisadetta lähes koko maahan.

Jokaisen on maalattava sateenkaarensa käytettävissään olevilla väreillä.

http://www.youtube.com/watch?v=0rkpZ6Lq72w&ob=av3e
Laitetaan hyvä kiertämään, jos jaksat olla edes vähän iloinen

*Hengitän, hengitän, vedän syvään henkeä, istun ja rauhotun*

Jes, noniin, aloitetaan tämän päivän läpikäynti -eikä kello ole kuin kaksi iltapäivällä!
Takana on ehkä kaksi toivotonta itkuparkua ja nallen halausta. Miksi? Siihen ei nyt ole edes kovin suurta syytä,
raha ei tee onnelliseksi ja huomasin olleeni onnellisempi vaihteeksi perheen luona kotona.
Soitin aamulla perintätoimistoon, kun eilen paniikissa maksoin sen yhden ison laskun. Kuten oikein muistin, ei mun tarvitse välittää mitään toisesta laskusta, sillä olin sen jo maksanut, mutta siitä oltiin keritty perintään ilmoittaa. Eli se on ok, ja kävi ilmi, että olin hysteerisenä ja väsyneenä maksanut liikaakiin. Onneksi näin päin…
Sitten ajelin poliisilaitokselle kysymään kakkosvaiheen jälkeistä ajokorttiani, siellä käy ilmi, ettei sitä ole sinne ees tullut, kun en ole toimittanu todistusta, niinku mitä? Joko multa on menny ohikorvien jokin tai sit meille on unohdettu asiasta mainita. Voi *****!
Mun piti käydä kaupassa ostamassa leipää ja voita, mutta ajaessani mun pasmat oli niin sekaisin, että ryhmityin valoihin väärälle kaistalle ja ajoin suoraan kotia.

Kotona olen hyppiny ja pomppinu oloani ja halannut nallea. Tuntuu jotenkin toivottomalta, vaikka kaikki on lähes ok. Sain siirrettyä tv-luvan ja puhelinlaskun eräpäiviä niin että pystyn ne maksamaan pois ja selvitin yhden lehtitilauksen laskun -no siitä oli tullut huomautus viime kuun puolivälis ja luulin sen maksun jo maksaneeni, että en sit näköjään. Nainen kyllä sanoi että kannattaa hoitaa se pois tai muuten se voi mennä perintään josta paljon isommat laskut ja kulut (No ei kai?!, Voi vitsit kuule ku en tiennykään, no ***** tottakai mä sen *****n laskun hoidan ((heti kun saan jostakin äkkiä rahaa)), tuli hieman tyhmä olo ja ihan ku oisin ollu pikkulapsi, joka on tullut kurajaloin sisälle siivouksen jälkeen ja jota torutaan tyhmäksi)

Miten siis selvitä tällaisesta turhautuneesta väsymysyksinäisyysepätoivo puuskasta?
Mun vinkit tulee tässä:
-Pese kasvot kylmällä vedellä, tai jos on aikaa, käy kylmässä suihkussa
-Laita kahvi tippumaan
-Järjestä jokin hylly, mikä vaatii järjestystä (mulla on nyt erittäin järjestellyn näköinen keittiönkaappi)
-Ota kahvi
-Istu alas ja huokaa syvään
-Kuuntele pari energistä biisiä
-Aloita uusi tehtävä

http://www.youtube.com/watch?v=mSpL77bV5-M&feature=related
Tulin tänään takaisin omaan pesäkoloon, sain äidiltä auton alkavaksi viikoksi lainaan, kun olen menossa muutaman päivän jälkeen jälleen kotipuolessa. Unohdin sitten kääntää postit kämpältäni kotipuoleen, oli pienoinen paniikki kun näin sen läjän ja sen, että monien monien mainoksien seassa näkyis laskuja enemmän kuin tv-lupa ja sähkölasku ja puhelinlasku. Seassa oli myös perintöosastolta.

Mielesäni olen maksanut aivan kaikki laskut jotka olivat tulleet ja totta kai säikähdin kun yläkulmassa laskua lukee “Ilmoitus Perinnästä”.  Sydän hakkas ja kyyneleet kirpos silmiin ja siinä sitten vuodatin kyyneleet lähdön haikeudesta, koti-ikävästä ja kaikesta muusta. Äkkiä mun raukea tunnelma kotiin saapumisesta oli muuttunut paniikiksi ja peloksi sekä yksinäisyydeksi. En muistanut tämän kämpän olevan näin pieni, täällä on tasan yksi huone, kun viimeiset viikot asuin monessa eri huoneessa, enkä tuntenut itseäni hamsteriksi, joka on heitetty lasiterraarioon (Okei, minullahan on vielä hamsteri, ja se on ihan tyytyväinen terraariossaan). Selasin äkkiä koko postipinkan ja etsin postin saapumisilmoitusta, siellä se oli (ei, ei lasku) mun uuden mokkulan saapumisilmoitus! Säntäsin jääkiekon ekan ja tokan erätauon välissä postiin hakemaan pakettiani, jotta saan maksettua perintälaskut ja sähkölaskun sekä tietokoneen erämaksun. En tiedä, että maksoinko oikein mutta maksoin kaikki mitkä oli tullut yhtä lukuunottamatta, sillä olen tasan varma, että olen maksanut sen aiemmin oikealla laskulla. Kaikkein vähiten mä haluan tässä vaiheessa elämää mitään maksuhäiriötä, tässä kuitenkin on vuokrakämppä alla. Pitää huomenna soittaa ensimmäiseksi perintään ja kysyä tuosta jonka maksoin.
Ainakin Suomi voitti Slovakian ja minä toivottavasti saan huomenna tietää myös kesätöistä, rahaa tässä tarttis todella kipeästi. Varsin kun opintotuesta on tuon kaiken jälkeen jäljellä huomattavasti alle puolisataa.
Tekisi mieli jälleen kerran huutaa, kiljua, huutaa, raivota, itkeä, parkua ja hakata käsiä lattiaan surusta, ikävästä, kaihosta, epätietoisuudesta, pelosta, yksinäisyydestä ja mitä tunteita vielä tässä tunnenkaan.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ironista on, että päässä alkoi soimaa Jukka Pojan Älä tyri nyt…

Jos millään voisin, huutaisin, kiljuisin ja itkisin hysteerisenä tätä oloa. Normaalista poikkeavaa ei niinkään ole tapahtunut, mutta olen todella iloinen päästessäni omaan kämppään viikonloppuna. Ette voi kuvitella, kuinka ahdistavaa on, kun ei pysty puhumaan puhelimessa vanhemmilta yksityisiä asioita vapun jäljiltä (Mitään hälyttävää ei tapahtunut, mutta piti silti saada puhua ystävän kanssa puhelimessa yhdestä yhteentörmäyksestä). En ole nukkunut ryhdikkäästi kuuteen viikkoon, mutta olen nauttinut jokaisesta päivästä työharjoittelussa. Kotona onkin ollut toinen juttu.
Muutaman kerran olen tullut kotiin monen tunnin jälkeen nälkäisenä, kun olen ajatellut syöväni toisen aterian kotona perheen kanssa, ja kotijääkaapilla totean ettei meillä ole ruokaa, mutta äiti sen sijaan on kännissä kuin ellunkanat.Tänään ihan yllätyin, kun sain oikeaa ruokaa kotiin tullessani!
Lainasin porukoille rahaa (taas) vappuna, ja minä hyvää hyvyyttäni uskoin äidin ostavan ruokaa, kun tilillä häönen sanojensa mukaan oli vajaa kymppi. Jostakin ihmeestä ******U viinaa virtasi silti vapun molempina päivinä!
Hieman oli petetty olo siinä kohtaan, ja tänään, kun olisin halunnut kertoa jotain tärkeää äidille, niin toisen ryhti on eteenpäin kääntynyt, silmät tuijottelee mun silmien läpi tyhjyyteen sammaltaen. Kerroin kuitenkin uutisen, enkä saanut sellaista lämmintä onnittelua jota siinä kohtaan olisin halunnut. Uteliaille tiedoksi, ei en ole löytänyt miestä, vaan saanut yhden työpaikkahaastattelu ajan.
Olen siis todella, todella iloinen siitä, että pääsen pois kotoa. Itkisin jos jaksaisin, ja jos ei olisi pelkoa siitä, että äiti tulee kertomaan ovelle jotakin erittäin turhanpäiväistä asiaa. Onneksi tänään on keskiviikko ja televisiosta tulee lempiohjelmat <3

Pärjäilkää tekin rakkaat lukijat ja sivuille eksyjät Kevät on meneillään (ja siitepölyallergia) ja kesä on tulossa, valoa pimeyteen!

Tunnen itseni peuran vasaksi, joka horjahtelee ensiaskeleitaan.
Olen tässä kolmisen viikkoa ollut kotirintamalla porukoiden rahapussilla ja jääkaapilla, ja pikkuhiljaa alkaa muistumaan mieleen yksin elämisen riemu. Ensimmäinen viikko täällä kyllä elettiin _mun_ opintolainan varoin, ennen ku äidin palkka tuli. Köyhän on helppo hymyillä, ei ollut rahaa eikä viinaa. Sitten tuli rahaa, ja viinaa.

Olin tänään päivän reissussa, tulin kotiin todella nälkäisenä ajatellen, että äiti on tehnyt ruokaa ajatellen muakin. Noh, ensimmäinen näky: Äiti paistaa lettuja humalassa. Eikä ruokaa missään. Jääkaapissa olisi ollut makaronilaatikkoa, mutta vaikak opiskelija olenkin en suostu syömään samaa ruokaa kolema päivää kauemmin. Tulin asiasta erittäin äkäiseksi ja soitin ystävälleni, että olen nyt kotona eikä täällä ole ruokaa.
Onneksi sain kutsun ystävän luo syömään. Tuli hieman orpokiertolais olo, kun menin ystäväni luo syömään ruuantähteitä. Olin todella kiitollinen, että jollakin on ymmärrystä nälkäistä ihmistä kohtaan.

Eiköhän tässä jotenkin taas tule rämmityksi eteenpäin.

Moi!

En ole unohtanut tätä blogia, mutta tässä ei ole tapahtunut oikein mitään uutta. Tai no, olin tälä viikolla depressiohoitajalla, ja sen mukaan olen terve. Siis mulla oli todella hyvä päivä silloin ja en osannut olla hymyilemättä. Mun suurimmat huolenaiheet olivat kesätyö ja rästitehtävät.
Hoitaja katsoi vartin jälkeen kelloa, ja kysyi onko mulla muuta asiaa. No eipä juurikaan ollut.
Olin hiihtoloman kotona ja koska porukoilla ei ollut rahaa, ei ollut viinaakaan. Olin kyllä todella iloinen siihen tilanteeseen silloin

Nyt lähden harjoitteluun ja asun porukoiden luona, saa nähdä milloin räjähtää ensimmäisen kerran. Ja se tietää tähän blogiin taukoa, kun läppärin korjaaminen maksais reilua satasta :/ ja opsikelijana tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen, kun pääsen muiden ruuille…

Oikein hyvää viikonloppua! Pärjäilkää

Arvatkaa mitä? Mulla on todella hyvä fiilis ja sellanen voimallinen, että voisin tehdä vaikka ja mitä!
En mä tiedä mitä on tapahtunut, kun aamulla heräsin kasilta ja tunsin kuinka mun niskaa särkee. Totesin, etten tasan ole menossa kouluun muutamaksi tunniksi vaan menin takaisin sänkyyn. Olin allergiatesteissä tänään ja sain tulokseksi koivu-, ja leppäallergiat, timotei orasti myös. Katsoin kelloa, etten mene enää tunneille, kun aikaa oli jäljellä n. 2 tuntia.

Nyt illalla olen menossa kampukselle bileisiin. Eikä niska särky ole hellittänyt mihinkään, olen pari särkylääkettä vetänyt naamaan. Aamulla vain tuli ylös sekin, kun yhtäkkiä alkoi yökötyttämään ja säntäsin vessaan. Luultavasti se oli jännitystä testien takia, kun viimeksi allergiatesteissä ollessani sain kuulla olevani todella allerginen koiralle, eikä mun koskaan olisi pitänyt ottaa koiraa. Se oli pieni isku silloin, mutta siitä huolimatta meille asettui taloksi pk collie. Tuo collie oli todella ihana ja valloittava, mutta meni vain kaksi viikkoa, kun sain kuulla sillä olevan paha kasvain, eikä koira vanhuuttaan olisi selvinnyt :/
Tuon collien innoittamana on haaveenani hankkia oma pk collie joskus <3

Halusin vain tuoda tämän fiilikseni teidänkin tietoon, pärjäilkää tekin kaikki muutkin.

Joskus on otettava askel eteenpäin eikä koko ajan vain olla vietävänä.

Tulin eilen takaisin kämpälleni. Viikonloppuna näin ystäviäni, kävin teatterissa ja riehuin koiran kanssa. Äitihän tietty oli humalassa, mutta perjantaina näin äitiä siinä kunnossa tasan kaks minuuttia, kun olin kylässä ja lähdin toisen luo, kävin vain heittämässä koiran kotiin ja otin autonavaimet. Kotona olin perjantaina tyyliin vain nukkumassa, sillä olin lopullisesti kotona puolen yön jälkeen. Oli aivan ihanaa tehdä koiran kanssa lenkki kylälle yhden ystävän luo, vaikka haukku ei halunnukaan olla kovin vieraskorea…
Lauantaina heräilin vasta kun isä ja äiti olivat lähdössä kaupalle, itse sitten odotin porukoilta autoa ja lähdin kylälle ulkoilutapahtumaan, siellä olin vapaaehtoisena katsomassa menoa. Isä soitti, että hae puodista pullo kun tulet. Noh, koska isä soitti ja pyysi kävin hakemassa pullon. Kotona kävin pikasuihkussa ja vaihdoin vaatteet ja lähdin yhden ystäväni kanssa teatteriin. Olin samoihin aikoihin kotona mitä perjantaina.

Laitoin teatterista kummitädilleni terveiset tekstarilla ja tänään hän soittikin Puhelun aikana tuntui, että kummitätini hoiti kaikkien psykologien, depressiohoitajien ja muiden virat parhaiten kuuntelemalla, kyselemällä, tsemppaamalla ja olemalla aidosti kiinnostunut.
Muuten tänään olen hengitellyt syvään ja tiskannut astioita sekä vienyt pari pussia roskia, sekä siivonnut. Noudatan depressiohoitajan neuvoa ja teen jotakin konkreettista enkä vain ajattele asioita. Ainakin saan tehtyä jotain… Lasten kerhonohjauksen jätin tänään väliin, kun en vain kyennyt lähtemään mihinkään kun ahdisti ja väsytti niin paljon.

Seikkailin tänään depressiohoitajalle, mahtoi jalankulkija ihmetellä, kun kysyin että miten mennään terveyskeskukseen sisään Sain neuvon sitten ja löysin perille, hiukan kyllä myöhässä.
No, hoitaja pyysi sitten kertomaan itsestäni, perhesuhteistani ja ystävistäni. Puhuimme myös viime syksyn erostani, mikä sai silmäni kosteiksi. Hyvä, että tuli sekin käsiteltyä nyt pois mielestä. Mutta siis, tämä laski itse mun pisteet ja totesi keskivaikean masennuksen -aha. No ei sinänsä uusi tieto.
Juteltiin tunnin verran ja hoitaja korosti ja painotti sitä, että en itse voi muuttaa asiaa täysin, enkä todellakaan saa syyllistää itseäni millään tavalla äidistä.
Ehkä vihdoin sen uskon, että en todellakaan pysty auttamaan äitiä niin kuin haluaisin. Ei ole ollut koskaan minun velvollisuuteni auttaa toista hoitoon. Hyvä kun itse pärjänny ilman hoitoa lähes koko ajan.
Totesimme, että äiti on  ihana ihminen ja äiti silloin kun on selvinpäin, mutta kun on ottanut, niin hänestä tulee jokin muu silloin. Eli suhde äitiini ei ole sellainen kuin pitäisi tytär-äiti suhteen olla.
Sain neuvoksi ottaa etäisyyttä kotiin. Olisi todella hyvä, jos kotipaikkakunnalla olisi paikka jossa olla ja kotona voisi käydä kylässä. Tarkoituksena on vahvistaa omaa voimaa, jotten joutuisi kohtaamaan alkoholismia vaan tuntisin itseni oikeasti ehyeksi käydessäni kotona ja ymmärtäisin täysin avuttomuuden.

Sain seuraavan ajan ja juttelun lopuksi hoitaja teki haastatteluna saman bdin ja mun pisteet laski pelkän yhden kerran aikana kymmenellä. Olo tuntui helpottuneelta muutenkin, kun sai puhua.
Kiitokset edellisen postauksen pitkästä kommentista!
Se on totta, että itse tietää oman tilansa ja voimansa, itsekin varmaan olen tämän tuntemuksen perusteella pidempään jo masennusta. Tämäkin voi olla kiinni hormonitoiminnasta ja pms-oireista. Mutta itse kun tietää rajansa eikä ole itsetuhoinen niin hyvin menee.
Paitsi, ollakseni rehellinen, leikittelin joskus hiljain ajatuksella puukolla rannetta vasten. Sekin ajatus ehkä herätti mut tilanteeseen. Tästä vain suunta kohti perus minää ja mielekästä tekemistä

Olin eilen terveydenhoitajalla masennustestin kanssa. Se laskiskeli siinä mun pisteitä ja totesi samalla huolestuneena, että kyllä tästä näitä pisteitä tulee. En tiennyt siinä kohtaa mitä ajatella, olenko mä sairas? No saanks mä bonusta? onks ne plussapisteitä?, Oliko yllätys kun ollu ahistunut ja masentunut mieliala?
Loppu tulos oli BDI testistä n. 23 pistettä, sen jälkeen sain testin, jossa mitattiin tulevaisuutta ja toivoa. Ketä masentunutta auttaa tieto jaksmaan, että tä *aska olo ei jatku loputtomiin? Ei muakaan eilen (ei kyllä tänäänkään), toivottomuutta oli 5 pisteen verran. En aio tehdä itsemurhaa tai muutakaan (: Siinä olen tässä mielentilassa liian masokisti ja kidutan itteäni tässä alakulossa. Niin siis, testin tuloksen mukaan poden kliinistä depressiivisyyttä, suomeksi masennusta.
Terveydenhoitaja varasi huomiseksi ajan depressiohoitajalle ja pääsen aamutuimaan purkamaan tuntojani hänelle. Sen jälkeen olen menossa vielä kouluun, en tiedä kuinka hajalla tulen huomenna olemaan, kun lukot alkaa aueta sisältä, mutta tästä taas käynnistyy itsensä eheyttämisprosessi kunnolla. Tiedän sen, milloin tarvitsen apua, ja nyt todella tarvitsen ihmistä, joka kuuntelee ja auttaa ammatikseen. Ongelma on vain siinä, että joudun menemään bussilla terveyskeskukseen, jossa en ole aikasemmin käynyt ollenkaan.  Enköhän mä selviä jotenkin sinne ja uskon myös selviäni jotenkin tämän oloni kanssa. En halua määritellä itseäni sairaaksi vaan voimattomaksi…